Tuhansien järvien maassa kalastus on yksi suosituimmista harrastuksista – sitä harrastaa lähes puolitoista miljoonaa suomalaista. Kalojen narraaminen ongella tai pilkillä on lisäksi ilmaista huvia.
Aika moni mökkiläinen löytää itsensä leppoisana kesäpäivänä laiturin nokasta mato-onki kädessä pikkukaloja narraamasta. Vedessä kelluvan kohon tuijottelu on rauhoittavaa ja stressi saa kyytiä. Saalistakin tulee lähes tulkoon varmasti.
Onkimisen lisäksi kesäkalastus mökillä saattaa olla viehekalastusta joko rannalta heitellen tai veneestä uistellen. Pyydyksistä yleisin lienee katiska, mutta moni laskee verkotkin veteen. Jos mökillä käydään ympäri vuoden, voi talvipäivää viettää pilkkien.
Pilkkiminen, onkiminen ja silakan litkaaminen yhdellä vavalla kuuluvat jokamiehenoikeuksiin, joten erillistä kalastuslupaa niiden harjoittamiseen ei tarvita. Välineetkin ovat hyvin edullisia ja alkuun pääsee alle kympin satsauksella.
Mökkiläisen yleisimpiin pyydyksiin eli katiskaan, verkkoihin tai rapumertoihin tarvitaan valtion kalastonhoitomaksun lisäksi vesialueen omistajan lupa.
Koukkuhun madon mä pujotan ja – Ahti suo antejaan!
Onkijan perussaalista ovat särjensukuiset kalat, kiisket sekä ahvenet. Onkeen saattaa silti joskus napata isompikin ahven tai jopa hauki. Niitä voi onkia kaislikoiden reunoista tai karikoilta, joiden ympärillä ne ovat syömässä pikkukaloja.
Perinteisistä perinteisin onki on rannasta kaadettu haapa tai pihlaja ja siihen sitaistu onkilaite, jossa on iso, punavalkoinen koho. Kalastus on kuitenkin mielekkäämpää tarkoituksenmukaisilla välineillä. Yleiskäyttöön sopii nelimetrinen teleskooppivapa, jota pienempikin onkija jaksaa kannatella. Kalastavimpia onkilaitteita ovat herkät ns. kilpaonkilaitteet tai sellaiset onkilaitteet, joissa on ohut, solakka ja kevyt puikkokoho. Niin vapoja kuin onkilaitteitakin saa kalastustarvikeliikkeistä pikkurahalla.
Koukkuun voi sujauttaa melkein mitä vain: kärpäsentoukkia, taikinaa, juustonpalaa, kalanpalaa, matoa tai tekomatoa ja -toukkia. Kalastusvälinekaupoista voi ostaa syöttejä ympäri vuoden. Kesäinen mökkikalastaja saa kuitenkin syötit parhaiten omasta kompostista tai perunamaan reunasta kaivamalla.
Petokaloille syöttinä kannattaa käyttää kalanpalaa ja varustautua muutenkin yleiskäyttöön sopivia järeämmillä välineillä, paksummalla siimalla ja suuremmilla koukuilla. Lähes kaikki saaliskalat voidaan hyödyntää. Pienimmät kalat maistuvat vaikkapa kissalle tai sopivat kalakukkoon, ja suuremmat voidaan esimerkiksi savustaa tai paistaa fileinä.
Parhaita kalapaikkoja ovat rannat, joissa pohja on rikkonainen ja kaloille löytyy sopivaa ravintoa. Esimerkiksi vedenalaisten kivikkojen ja kaislikoiden reunat ovat oivallisia kalapaikkoja. Usein tuulenpuoleiset rannat antavat hyvin kalaa tuulen kuljettaessa rantaan kaloille sopivaa ravintoa.
Viehekalastajan pitää maksaa valtion kalastonhoitomaksu
Viehekalastus on monen mökkiläisen lempilaji. Rannalta voi heittokalastaa eli kotoisammin virvelöidä. Jos on vene käytössä – ja niinhän useimmilla mökeillä on – voi kokeilla uistelua. Viehekalastajan ja uistelijan pitää maksaa valtion kalastonhoitomaksu. Koko vuodeksi sen saa 47 eurolla.
Useamman kuin yhden vavan käyttäminen henkilöä kohden samanaikaisesti, erityiskalastuskohteissa kalastaminen, vaelluskalajokien koski- ja virtapaikoissa kalastaminen sekä pyydykset, kuten katiska ja verkot vaativat vesialueen omistajan luvan. Sellaisen saa lunastettua osakaskunnan luvanmyyjältä tai kalatalousalueelta.
Heittokalastuksessa käytetään useimmiten avokelaa ja kevyttä, heittämiseen soveltuvaa vapaa. Uisteluun sopii paremmin hyrrä- tai avokela ja parimetrinen tanakanpuoleinen vapa. Ne eivät sovellu heittokalastukseen, mutta jos vetouistelu on satunnaista, voi käyttää heittokalastukseen tarkoitettuja välineitä.
Oikeanlaisen ja juuri omiin kalavesiin sopivimman vieheen löytää kokeilemalla. Hyviä vihjeitä ja neuvoja saa myös internetin kalastussivustoilta.
Uisteluun riittää rauhallinen soutuvauhti

Uisteleminen on aika rauhallista hommaa – sopiva vetonopeus kuhalle, hauelle, taimenelle ja ahvenelle on noin 3-5 kilometriä tunnissa eli 2-3 solmua. Se vastaa rauhallista soutuvauhtia tai nopeutta, jonka mökkivene kulkee tyhjäkäynnillä.
Kuhaa, ahventa ja haukea saattaa saada saaliikseen parhaiten lahtivesiltä ja järven rehevämmistä osista. Se, missä syvyydessä saaliskalat lymyilevät, vaihtelee kalalajin ja esimerkiksi veden lämpötilan mukaan.
Vetouistelua helpottaa irrotettava, kaiteeseen kiinnitettävä vapateline. Myös kokoon taittuva ja tarpeeksi pitkävartinen haavi auttaa kalan nostossa veneeseen.
Ihan kaikkea koukkuun tarttuvaa ei voi kiikuttaa kotiin paistettavaksi tai savustuspönttöön. On päivänselvää, että rauhoitetut ja alamittaiset kalat lasketaan takaisin vesistöön. Myös isot yksilöt kannattaa vapauttaa, koska ne pitävät osaltaan roskakalakantaa kurissa ja ovat tärkeitä suvunjatkajia. Kun kalasta nappaa kuvan ennen vapauttamista, voi todistaa muillekin, että on saanut suuren saaliin.
Ruokakalana toimivatkin mainiosti yleisimpien lajien keskikokoiset tai pienehköt yksilöt. Vastuunsa tunteva kalastaja ei myöskään kalasta enempää kuin omassa taloudessa käytetään.
Turvallisuus ennen kaikkea
Veneily on monelle tärkeä osa mökkeilyä. Kun vene ja sen varusteet pidetään jatkuvasti kunnossa, voi vesille lähteä turvallisin mielin.
Pelastusliivit ovat pakolliset yli viiden metrin veneissä, mutta on suositeltavaa käyttää niitä aina vesillä liikuttaessa. Paukkuliivit ovat aikuisella kätevät, mutta lapsella on parempi käyttää perinteisiä liivejä. Liivien kunto on tarkastettava aina kauden alussa ja mahdolliset puutteet korjattava pikapikaa ja ennen vesille lähtöä.
Liivien lisäksi tarvitaan tyhjennysväline, joka on minimissään äyskäri tai ämpäri. Ankkuri on sekin pakollinen väline. Moottori- tai purjeveneessä saatetaan tarvita joskus melaa tai airoja. Sammutin on pakollinen veneissä, joissa on liekillä toimiva polttolaite, sisämoottori tai yli 25 kilowatin perämoottori.
Tärkein turvatekijä on kuitenkin veneen käyttäjä itse. Hänen pitää hallita vesillä tarvittavat taidot ja tuntea omat ja veneensä rajat niin, ettei vesille tule lähdettyä hankaliin olosuhteisiin nähden riittämättömin opein ja välinein. Uimataitoakin saatetaan vesillä liikkuessa tarvita.
Suojaudu auringolta, huomioi sähkölinjat
Vesi heijastaa auringonvaloa tehokkaasti, joten vesillä nahka kärähtää huomattavasti nopeammin kuin maissa. Niinpä kalastajan kannattaa suojata itsensä myös auringolta. Isolla suojakertoimella varustettu aurinkosuoja ja hyvät, UV-suojan omaavat ja polarisoidut aurinkolasit ovat välttämätön varuste. Myös pää pitää suojata liialta paisteelta, ettei pilaa loppupäiväänsä potemalla auringonpistosta.
Veneestä ongittaessa tai virvelöitäessä on katsottava tarkasti ennen heittoa, ettei suoraan takana tai edessä ole ihmisiä, joihin koukku voi tarttua. Onki on turvallisinta heilauttaa veteen etukautta ja viehe poikkisuunnassa veneeseen nähden. Silloin kun ei kalasteta – esimerkiksi toiselle kalastuspaikalle siirryttäessä – on viehe kiinnitettävä vapaan, ettei se loju valtoimenaan veneen pohjalla ja tarraa kanssamatkaajan jalkapohjaan tai ahteriin.
Sähkölinjojen lähellä ei pidä missään nimessä kalastaa eikä edes kuljettaa vapaa ylöspäin sojottaen. Nykyaikaiset vavat johtavat erittäin hyvin sähköä ja ns. valokaari saattaa hypätä sähkölinjasta vapaan jopa muutaman metrin päästä. Näitä valitettavia tapaturmia sattuu aina silloin tällöin ja seurauksena on lähes varmasti hengenlähtö. Samasta syystä ukonilmalla kalastaminen on hengellään leikkimistä.
Pilkkimällä saa helposti soppakalat
Pilkkiminenkin kuuluu jokamiehen oikeuksiin eikä vaadi mitään lupia. Tietävät sanovat, että pilkillä saa useimmiten saalistakin ja vaikka ei saisikaan, niin talvipäivä kuluu mukavasti jäällä istuskellessa. Saaliiksi voi saada ahventen ja särkien lisäksi myös kuhaa, haukea ja siikaa.
Pilkkiongen lisäksi tarvitaan kaira reikien tekoa varten. Pilkkiä voi pysty- tai tasapainopilkillä tai mormuskalla. Mormuska on pieni, mutta painava pallukka, jossa on koukku. Niitä on monenvärisiä ja -kokoisia, sillä eri kalat kuulemma suosivat eri värejä. Lisäksi koukkuun sujautetaan surviaisen toukka.
Periaatteessa pilkkiminen on yksinkertaista: kairaat reiän, pudotat pilkin veteen, annat sen vajota pohjaan ja sitten alat liikuttaa pilkkiä nostelemalla sitä noin puoli metriä. Mutta kuten lukijakin ymmärtää – mitä pidemmälle harrastus etenee, sitä hienovireisemmäksi ja pikkutarkemmaksi homma muuttuu. Lisäinnoitusta, -ohjeita ja -vinkkejä löytyy pilkkimiseenkin runsain mitoin kalastusaiheisilta nettisivuilta.
Rentous kalastusharrastuksessa säilyy, kun muistaa vanhan kansan toteamuksen: (Suuria) kaloja kannattaa pyytää, vaikkei niitä saisikaan.
Lähde: vapaa-ajankalastaja.fi
Teksti: Elina Salmi
Kuva: Pixabay