Mökkipihan nurmikko kituu tai on jopa kuollut? Ruohonleikkuu leipiinnyttää kesäisin? Miten pihan vihermaton saisi taas kukoistamaan ja mitä vaihtoehtoja tavalliselle nurmikolle on?
Marttaliiton puutarha-asiantuntija Tiina Ikosen mielestä olisi hyvä ihan ensimmäiseksi miettiä, missä määrin perhe ylipäänsä tarvitsee vapaata nurmikkotilaa. Tarvitaanko esimerkiksi pelitilaa tai muuta.
– Pelkkä nurmikko on aika tylsäkin ratkaisu. Osa pihasta voi olla nurmikkona, osa esimerkiksi ketona ja pihalle voi tehdä myös metsänurkkauksen. Kun nämä erotetaan selkeiksi alueiksi, pihaa on helpompi hoitaa, kun sinne jää pienempi nurmikkoalue, jota tarvitsee enää ajaa.
Siirtonurmella heti vihreää, nurmikkoa voi paikatakin
Uuden nurmikon saa luotua helpoiten siirtonurmikolla. Siirtonurmikosta saa nopeasti hyvän ja näyttävän nurmikon. Siirtonurmikon perustaminen vaatii kylvönurmikkoon verrattuna vähemmän työtä, mutta työtä sekin vaatii. Nurmikontoimittajilta saa kuitenkin hyvät ohjeet siirtonurmikon laittoon, ja työt voi myös teettää ulkopuolisella.
– Pohjatyö on tehtävä hyvin. Jos maaperä ei ole kunnossa, ei ole siirtonurmikkokaan pitkään, Ikonen sanoo.
Ikonen toteaa, että nurmikko kärsii helposti tällaisina talvina kuin nyt oli, kun vesi seisoo nurmikolla ja vuoroin jäätyy ja vuoroin sulaa.
– Jos keväällä näkee kohtia, joissa nurmikko on kuollut, voi kokeilla myös paikkausta. Nurmikon paikkaus tehdään niin, että harataan maata, lisätään multaa, kylvetään nurmikon siementä, taputellaan siemenet kunnolla maahan ja kastellaan. Siis samalla tavalla kuin nurmikkoa perustettaessa, mutta pienimuotoisemmin.
Jos nurmikko ei tahdo kasvaa jollakin kohtaa kunnolla, kannattaa katsoa mikä siinä luonnollisesti menestyy.
– Piharatamo ja pihasaunio ovat pihojen luonnonkasveja ja toimivat hyvin luonnonnurmikossa. Isompiin aukkoihin voi kylvää myös ketokasveja, esimerkiksi päivänkakkaraa.
Maanpeittokasveista väriä ja hyötyä
Nurmikon huonoja kohtia ja hankalasti hoidettavat alueita voi kattaa myös maanpeite- eli aluskasvillisuudella, joka sopii sekä puuvartisten että ruohovartisen kasvien juuristoalueelle. Peitekasveja istutetaan myös paikkoihin, joissa nurmikkoa on vaikea ajaa, kuten rinteisiin, puiden ympärille sekä piharakenteiden ja rakennusten väleihin.
Peitekasveja kannattaa istuttaa tavanomaista tiheämpään, jotta ne kattavat mullan pinnan yhdessä kesässä. Peitekasvit pitävät huolta maaperästä ja ravitsevat sitä sekä estävät veden haihtumista ja samalla parantavat veden imeytymistä maahan. Istutusten ympärille laitettuna ne ehkäisevät myös rikkaruohojen kasvua. Peittokasvit tuovat pihaan väriloistoa eivät istutuksen jälkeen vaadi juurikaan hoitoa.
Nopeakasvuisia peittoperennoja ovat muun muassa suikeroalpi, sammalleimu, erilaiset peipit ja rönsyansikka. Jotkut peittokasvit, kun ajuruoho, maahumala, rönsyakankaali ja rönsyansikka kestävät kevyttä päälle astumistakin. Mikään peitekasvi ei kuitenkaan kestä kovaa tallaamista, joten niitä ei kannata laittaa paikkoihin, joissa liikutaan paljon.
Nurmikon tilalle metsänpohjaa
Tontin voi maisemoida nopeasti ja luonnonmukaisesti myös varpukasvillisuudesta koostuvalla kuntalla eli valmiilla metsänpohjalla. Kuntassa kasvaa muun muassa puolukkaa, mustikkaa, variksenmarjaa ja erilaisia sammalia. Kunhan riittävästä kastelusta huolehditaan, kunttapiha on myös helppohoitoinen.
– Tämä ratkaisu sopii erityisen hyvin metsänreunatonteille ja sellaisille pihoille, joilla on jo havupuustoa, koska se tarkoittaa, että myös kuntta menestyy silloin hyvin, Ikonen toteaa.
Ennen kuntan asentamista maapohja puhdistetaan rikkakasveista ja tasoitetaan. Alustaan on hyvä sekoittaa hieman lannoittamatonta turvehiekkaseosta. Kunttarullat ja -palat asennetaan paikoilleen heti niiden saavuttua. Varpukasvillisuus juurtuu, kun sitä kastellaan säännöllisesti ensimmäinen kesä esimerkiksi sadettajan avulla. Juurruttuaan kuntta pärjää täysin ilman hoitoa. Ekologisuutensa ja helppohoitoisuutensa vuoksi kuntta onkin mainio ratkaisu luonnonmukaista ja hoitovapaata pihaa suunniteltaessa.
Metsäpuutarha eri kasvilajeilla
Metsäpuutarhan tai metsäpuutarhanurkkauksen voi luoda kunttapohjalle tai sitten niin, että puiden alle ja viereen tulee erikorkuista kasvillisuutta.
– Metsäpuutarhan voi rakentaa niin, että siinä on puita, matalampia pensaita, matalampia perennoja ja erilaisia kasvilajeja, vaikkapa salaattirivi tai mustaherukkapensaita. Ne eivät ehkä anna satoa niin hyvin kuin valoisalla paikalla, mutta antavat kuitenkin. Eri kasvilajeja kannattaa kokeilla metsäpuutarhassa aika rohkeastikin, Ikonen kannustaa.
Ikonen kehottaa ylipäänsäkin suosimaan monimuotoista puutarhaa, jossa on monenlaista kasvillisuutta ja eri kasvilajeja. Ravinteet kiertävät silloin maaperässä hyvin, eliöstö monipuolistuu ja pölyttäjät viihtyvät pihalla.
– Mitä enemmän kukkivia kasveja ja mitä enemmän erilaisia kasveja, joiden juuret työntyvät maan eri syvyyksiin, sitä parempi.
Kedosta silmäniloa ja pölyttäjiä
Monimuotoisuutta ja moni-ilmeisyyttä pihalle saa myös laittamalla osan pihasta kedoksi eli niityksi. Kedon hoitaminen on niin ikään helppoa, sillä sitä ei tarvitse leikata kuin kerran kesässä. Ennen siementen kylvämistä pintamaata voi hiukan muokata ja parantaa turpeella, sillä ketokasvit viihtyvät melko karussa maaperässä. Ketolajeja ei välttämättä tarvitse itse pähkäillä vaan puutarhamyymälöissä on saatavilla valmiita siemenseoksia. Kestävimmät lajit valikoituvat siitä sitten kasvupaikan mukaan ja jäävät elämään.
Ketokasvit eivät kestä tallaamista, mutta niiden väliin muodostuvat yleensä itsestään luonnonpolut tai niitä voi muodostaa hiekalla tai luonnonkivillä.
– Jos maaperä on savinen, kasvualustaankin voi laittaa hiekkaa. Monet kedon kukista tykkäävät ilmavasta maaperästä, Ikonen vinkkaa.
Kun pihalla on ketoneilikkaa, päivänkakkaraa, puna-ailakkia, peurankelloa, valkomataraa, kyläkurjenpolvea, niittyleinikkiä tai muita kotimaisia ketokukkalajeja, piha tarjoaa myös paljon silmäniloa. Kedon kukista saa myös helposti kauniita leikkokukkakimppuja.
– Kasvit ovat myös aarreaitta, joka houkuttelee pölyttäjiä. Pölyttäjäthän ovat nyt olleet huolestuttavasti vähenemään päin. Joku saattaa ehkä miettiä, mitä merkitystä sillä on, jos minä laitan pihalleni kukkaniityn, mutta kyllä sillä vain on merkitystä, kun useampi tekee niin, Ikonen vakuuttaa.
Eivät mitään turhia surraajia
Kasvien pölyttäjät ovat tärkeä osa luontoa. Jos pihalla pörrääviä kimalaisia, mehiläisiä, kukkakärpäsiä, perhosia ja muita pölyttäjä ei olisi, luonto ja sen myötä ravintommekin olisi toisenlaista. Yli kolme neljäsosaa maapallon tärkeimmistä ruokakasveista on osittain riippuvaisia eläinpölytyksestä. Ilman pölyttäjiä ruokavaliostamme puuttuisivat esimerkiksi marjat, hedelmät, monet vihannekset, pähkinät, kahvi ja kaakao. Ruoan lisäksi pölyttäjät tuottavat ihmisille myös muita hyötyjä, kuten lääkkeitä, biopolttoaineita ja kuituja. Pölyttäjien merkitys koko ekosysteemin kannalta on ylipäänsäkin suuri
Merkittävimpiä pölyttäjien runsauteen, monimuotoisuuteen ja terveyteen haitallisesti vaikuttavia tekijöitä ovat maankäytön muutokset, tehomaatalous ja torjunta-aineiden käyttö, ympäristön saastuminen, haitalliset vieraslajit, taudinaiheuttajat ja ilmastonmuutos.
Tuholaisille kyytiä vedellä
Omalla kotipihallakin voisi miettiä missä määrin käyttää erilaisia torjunta-aineita. Tiina Ikosen mielestä ikävien tuholaistenkin kanssa olisi hyvä suosia luonnollisia konsteja.
– Tuholaisia voi hävittää ihan vain huuhtelemalla kasvien lehtiä vedellä. Niitä voi myös noukkia kädellä pois. Kannattaa kierrellä pihalla jo keväällä ja puhdistaa kasvit tuholaisista jo alkuvaiheessa ennen kuin ne pääsevät leviämään.
Ikonen kehottaa myös googlettamaan, miltä leppäkertun toukka näyttää, ettei vain vahingossa tulisi hävittäneeksi myös tätä mainiota kirvasyöppöä.
Lähde: Ymparisto.fi
Teksti: Tiina Raatikainen
Kuva: Freepik